Keno on tullut monelle pelaajalle tutuksi huoltoasemien ja kauppahallien suosittuna aulapelinä. Niissä sitä on pelattu jo 1980-luvulta lähtien. Sittemmin kenon pelaaminen aloitettiin televisiossa ja silloin monen pelaajan päivärutiiniksi vakiintui tarkastaa keno tulokset säännöllisesti. Ilmiö ei sinänsä ole mitenkään uusi, sillä kaikenlaista pelaamista on harrastettu jo paljon kenoa aiemmin. Pelaamisen aiheuttama jännitys ja innostuksen tunne, saa ihmiset hakeutumaan erilaisten pelien ääreen yhä uudestaan. Nykyään moni nettikasino tarjoaa mahdollisuuden kenon pelaamiseen ja pelin helppo saatavuus on osaltaan kasvattanut pelin suosiota.

Kenossa voittaminen ja keno tulokset

Usea meistä on pelannut kenoa vuosikaudet ja tarkastanut keno tulokset aina uskollisesti, mutta siltikin voitot ovat saattaneet jäädä vähäisiksi. Monia pelaajia on askarruttanut, että voiko kenossa ylipäätään voittaa? Kenossa jokainen kierros pelataan erikseen, eivätkä ne mitenkään vaikuta toisiinsa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus voittaa kenossa. Keno on puhdas numeropeli, eikä sen pelaamiseen ole mitään varsinaista kaavaa, jota voisi käyttää apuna. Kenonumerot ovat luonnollisesti tärkeässä asemassa, kun kyseessä on voittoisa keno tulos. Keno tulokset on helppo tarkistaa, kun pelipaikkana on nettikasino. Silloin tulos tulee näkyviin heti pelatun kierroksen jälkeen. Voittojen suuruus määräytyy kenotason, valitun panoksen sekä valittujen numeroiden mukaan.

 

Miten kenonumerot vaikuttavat keno tulokseen?

Monella pelaajalla on tietty järjestelmä, kun he valitsevat kenonumerot. Usein omia onnennumeroita käytetään kenoa pelattaessa. Toiset uskovat pelaamiseen toistuvilla numerosarjoilla tai peräkkäisillä numeroilla. Mikäli kenossa valitsee useimpia numeroita, pitää myös panostaa enemmän, jotta pääsee suurille voitoille. Tämä kannattaa ottaa huomioon, mikäli kenoon valitsee maksimimäärän numeroita. Mitä enemmän pelissä on numeroita arvottavana, sitä todennäköisemmin voitokas keno tulos osuu kohdalle. Mikäli valitsee vähemmän numeroita, on suurempi mahdollisuus pieniin voittoihin. Kenossa pienet voitot ovat todennäköisempiä, kuin suuret potit. Lue myös keno arvonta ja keno kertoimet artikkelimme, joista saat lisää vinkkejä kenon pelaamiseen.

keno tulokset

Kenotaso tarkoittaa numeroiden määrää pelirivillä. Kenotasosta riippuen pelaaja valitsee 2-15 numeroa kenokupongilta, jossa on 40-80 numeroa. Veikkauksen kenossa valittavana on 2-10 numeroa. Kenonumerot tulee valita numeroiden 1-70 väliltä. Sopivan kenotason ja panoksen valittuasi, arpoo kenokone kenopelistä riippuen 10-20 numeroa. Mikäli kyseessä on veikkauksen keno, arpoo kone 20 numeroa. Kenon nettiversiossa pelaaja tavallisesti näkee numerot jo ennen, kun hän asettaa panokset. Kenonumerot valitaan hiirellä klikkaamalla, eikä peli käynnisty ennen, kuin peliin tarvittava vähimmäismäärä numeroita on valittuna. Voitonjakotaulukko päivittyy automaattisesti sen mukaan, mikä numeromäärä on valittu. Mikäli voittonumeroiden määrä on viisi, on pelin voittamiseksi saatava valituista numeroista vähintään kolme. Jos saa kolme numeroa oikein, saa tietyn määrän voitosta. Neljällä numerolla voittosumma on vielä enemmän ja viidellä se kasvaa entisestään.

Keno-järjestelmän ja haravan toimintaperiaate

keno tulokset

Kenossa voi käyttää järjestelmää ja haravaa, aivan kuten Lotossakin. Molempien tapojen tarkoituksena on varmistaa voittoisat keno tulokset. Tämä tarkoittaa kahta erilaista tapaa veikata niin montaa eri numeroyhdistelmää, kuin mahdollista. Näiden tapojen ero on kuitenkin hyvä tietää, sillä se vaikuttaa sekä maksuihin että mahdollisuuksiin. Järjestelmässä tietokone valitsee kaikki mahdolliset yhdistelmät valituista numeroista. Harava taas käyttää valituista numeroista vain osan. Haravaa tarkistettaessa huomaa, että omasta kupongista löytyvät voittavat kenonumerot eivät välttämättä ole samassa järjestyksessä. Mikäli kupongissa sattuu olemaan järjestelmän kautta valittuja samoja numeroita, kuin koneen esille arpomat, näkyvät nämä numeroyhdistelmät kaikissa mahdollisissa muodoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli järjestelmällä on valittu kaikki 80 numeroa, kone luo niistä kaikki pelattavissa olevat numeroyhdistelmät. Haravan kautta valittuna nämä 80 numeroa, saavat koneen valitsemaan vain tietyn määrän yhdistelmiä. Lopullinen määrä riippuu haravasta ja muista valinnoista. Voikin sanoa, että harava sopii hyvin veikattaessa satunnaisia rivejä.

Kenon historia ja keno tulokset tänään

Keno on ehdottomasti yksi vanhimmista, vielä tänä päivänäkin pelattavista rahapeleistä. Nykyään tätä suosittua numero veikkauspeliä pelataan useassa eri maassa. Alunperin keno sai alkunsa Kiinassa, jossa sitä pelattiin ensi kertaa jo yli 3000 vuotta sitten. Varsinaisen kenon keksijä ei kuitenkaan ole tiedossa. Kiinasta peli siirtyi kiinalaisten merimiesten mukana Eurooppaan ja Amerikkaan jo 1800-luvulla.

Suomessa kaikki perinteiset kenoarvonnat suorittaa Veikkaus. Viimeisimmät keno tulokset tänään voi tarkistaa kätevästi Veikkauksen sivuilta. Siellä uusimmat keno tulokset ovat näkyvissä lähes heti arvonnan jälkeen. Sivuilla on näkyvissä myös keno tulokset historia, joten omat voittonsa voi luotettavasti tarkistaa myöhemmin. Vanhemmista tuloksista näkee kaikki aikaisempien arvontojen tulokset vähän pidemmältä ajalta. Veikkaukselta tulleet voitot pitää lunastaa vuoden kuluessa. Nettikasinolla pelattaessa voitot löytyvät luonnollisesti aina sen kasinon sivuilta, missä peliä on pelattu. Siellä voitot näkyvät välittömästi arvonnan jälkeen. Netissä pelatessasi suoritetaan keno arvonta elektronisesti. Perinteinen keno tulos arvotaan erityistä viranomaisten valvomaa ja hyväksymää arvontakonetta käyttäen. Arvontalaite valitsee kenonumerot 70 numerosta.